perjantai 25. lokakuuta 2013

THIS DAY IN PICTURES

Nyt on vuorossa yhtä toivomaanne erikoispostausta eli kyseessä on päivä kuvina -postaus. Tosin en muistanut kokoajan ottaa kuvia, mutta siitä huolimatta sain ihan kivasti kuvia kasaan tätä postausta varten. Voin nyt jo kertoa, että tää päivä oli kokonaisuudessaan tosi kiva ja tää oli vika ilta täällä asuntolassa, ennen kuin me lähdetään pitkäksi aikaa kotiin työharjoittelua varten. Ootan innolla myös kotiin menoa, vaikka täällä asuntolassa viihdynkin ihan hyvin. Kotona on kiva olla välillä vähän pidempään, kuin vaan ne lyhyet viikonloput ja lomat. Meen siis ala-asteelle työharjoitteluun ja yhteensä tää harjoittelu kestää 12 viikkoa ja siihen vielä lomat päälle. Toi kyseinen koulu on mun vanha ala-aste, joten toivottavasti tuun viihtymään siellä pitkästä ajasta huolimatta. Nyt menee jutut vähän asian vierestä, joten siirrytäämpä takaisin tähän päivään.

Mun aamu lähti käyntiin meikkauksella ja valmistumisen jälkeen mentiin koulun ruokalaan aamupalalle. Toi on niin ihanaa, kun täällä Järvenpäässä on aina aamupala valmiina. Ei tartte väsyneenä tehdä mitään sen kummempia...

Aamu oli tavalliseen tapaan aika kylmä niin kuin kuvasta saattaa huomata...

Pirteinä me opiskelijat aikaisesta herätyksestä huolimatta suunnattiin kohti koulua...

Meillä oli tunneilla aika tylsiä aiheita, mutta silti noi tunnit meni nopeesti hyvässä seurassa. Tehdään yleensä aika toiminnallisia juttuja, koska tosiaan opiskellaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjausta, mutta kyllä sitä teoriaakin täytyy välillä opiskella. Tässä pari kuvaa koulusta...



Neljän aikoissa suunnattiin kohti Helsinkiä Viivin, Roosan, Juuson ja Miron kanssa...

Ennen leffaa päädyttiin syömään Scan Burgeriin...

Ja me mentiin siis katsomaan Millerit ja toi oli ihan tajuttoman hyvä! Tai siis sellanen leffa, missä ei oikeesti tienny mitä seuraavaks tapahtuu ja sai myös nauraa ihan kunnolla. Suosittelen oikeesti kattomaan ton, ainakin me viis tykättiin tosta tosi paljon! Laitoin tän postauksen alle vielä ton trailerin, niin voitte kurkata millanen leffa on kyseessä. Mitäs muuten tykkäsitte tästä vähän erilaisesta postauksesta?

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

@KAUPPAKESKUS KAARI

Käytiin tänään Kannelmäen uudessa kauppakeskuksessa ja olihan se ihan hieno paikka, siellä oli ne tavalliset kivat vaatekaupat ja hyviä ruokapaikkoja. Me käytiin syömässä WokUpissa ja nähtiin myös bloggaaja Janne, Robin ja Teuvo Loman. Nyt mun pitää mennä pakkailemaan, sillä mulla on vielä ensi viikko koulua, jonka jälkeen alkaa se pitkä työharjoittelu!

lauantai 19. lokakuuta 2013

@HARTWALL AREENA

Käytiin eilen Helsinki International Horse Showssa porukalla eli mun äidin lisäks myös Kata ja Katan äiti oli mukana. Tehdään aina tolla porukalla pieniä reissuja eri paikkoihin ja olis kiva päästä tällä porukalla myös vähän pidemmälle reissulle, mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa! Oon siis lopettanut ratsastuksen yli vuosi sitten, mutta oli kiva tehdä välillä jotain erilaista ja siellä oli myös sellanen siisti tulishow. Alla muutamat kuvat eiliseltä ja muistakaa muuten ehdotella tohon alla olevaan postaukseen vielä muutamia kuvauskohteita, jos sellasia teille tulee vielä mieleen.

tiistai 15. lokakuuta 2013

YESTERDAY WAS A GOOD DAY

Eilen vietettiin kiva päivä Helsingissä äidin kanssa ja me siis kierreltiin paljon kauppoja sekä käytiin syömässä I<3Food nimisessä ravintolassa. Tuolla oli niin hyvää ruokaa eli varmasti tuun käymään siellä joskus jatkossakin. Tässä muutama kuva eiliseltä Helsingin reissulta!

Korvikset KappAhlista ja burgundyn väriset housut Piecesiltä.

Ihana neule löytyi Vero Modasta hintaan 12,95e.

maanantai 14. lokakuuta 2013

JOENSUU

Tultiin eilen illalla kotiin Joensuun reissulta ja käytiin siellä siis perheen kanssa ekaa kertaa katsomassa mun isosiskon ja sen poikaystävän uutta kotia. Meidän viikonloppuun sisälty esimerkiksi pitkät automatkat, huoltoasemilla pysähtely, ikävöiminen, ensimmäinen kerta Joensuussa, pitkästä aikaa näkeminen, rakas sisko, Sauli, heidän uusi koti, hyvä fiilis, kuulumisien vaihto, ilo ja välillä myös haikea mieli, uusi kaupunki, ihanan syksyinen ilma, kaupoissa kiertely, lenkit koiran kanssa, Ilosaari ja upeat ilotulitukset, hyvä ruoka, illalla kaupungin kauniit valot, valokuvat ja nauraminen. Tiivistettynä aivan ihana viikonloppu ja kuvat saa nyt kertoa loput!
)